Monen yrityksen hokema on: kasva tai kuole. Se ajatus kannustaa yrityksen omistajia keskittymään kasvuun. Meidän hokemamme on: omistajien toiminnan tarkoitus on tuottaa hyvää. Se pistää meidät miettimään asioita aina sen kannalta, mikä on reilua, oikeudenmukaista ja tuottaa hyvää monella muullakin tavalla kuin euroina. Ja ennen kaikkea: hyvää tuotetaan koko yritykselle, asiakkaillemme ja toivon mukaan laajemmin yhteiskunnallekin.

Meille hyvä tarkoittaa yhdenvertaista päätöksentekoa, vapautta vaikuttaa siihen, kuinka työnsä haluaa järjestää ja työn tulosten reilua jakamista. Asiakas antaa työllemme raamit, ei työnantaja. Siksi meillä kaikki on osakkaita.

Kasvu ja hyvän tuottaminen eivät ole ristiriidassa

Onko tämä reilumpi tapa ajatella asiaa estänyt meitä kasvamasta? Ei, päinvastoin. Luodon liikevaihto kasvoi vuonna 2018 1000 prosenttia ja viime vuonnakin 150 prosenttia. Tästä kasvusta meidät palkittiin juuri Kauppalehden Kasvajat-kisassakin. Se on mahtava kunnia, kiitos siitä. Erityisen ylpeitä olemme siitä, että palveluyhtiönä olemme pystyneet moisiin kasvunumeroihin, sillä meidän kasvumme voi tapahtua vain ja ainoastaan tyytyväisten asiakkaiden kautta. Me myymme asiantuntijoidemme osaamista, ja sitä selvästi myös arvostetaan.

Teoriamme toimii siis käytännössä! Omistuksen jakaminen henkilöstölle kannattaa: Se poikii tyytyväisiä asiakkaita, se poikii tyytyväistä henkilöstöä ja se poikii kasvua. Meille kasvu ei siis ole tavoite, vaan se on seuraus siitä, että teemme asioita oikein. On iso ero siinä, onko duunissa yrityksen omistaja vai työntekijä, joka on ”vain täällä töissä”.

Meille reilu kasvaminen merkitsee siis reilua kasvamista kaikissa sen merkityksissä.

Tuomas Nousiainen